Hyppää sisältöön
Procountor Store - hero

Tarmo

Tarmo on liikkuvan työn toiminnanohjausjärjestelmä, erityisesti kiinteistöhuollon alalle.

    Ohjelmiston kuvaus

    Tarmo on kotimaisin voimin kehitetty liikkuvan työn suunnittelun helpottamiseen tarkoitettu ohjelmisto. Tarmo soveltuu erityisesti kiinteistöhuollon alalla, jossa Tarmoa käyttää jo yli 100 asiakasta. Tarmo toimii myös siivous- ja kotipalvelualoilla. Lisäksi monet koneurakoitsijat ja rakennusalan ammattilaiset käyttävät Tarmoa kenttätyön helpottamiseen. Viimeisimpänä Tarmoa on kehitetty vastaamaan lukkohuollon toimialan tarpeita.

    Tarmossa saa hallittua niin keikat kuin asennusprojektit alusta loppuun. Asiakkaat ovat antaneet positiivista palautetta ennen kaikkea Tarmon helppokäyttöisyydestä, mobiilisovelluksesta Tarmo Mobiilista ja siitä, että Tarmo on suunniteltu käyttäjien ehdoin. Puheella tapahtuva kuittaus on kenttätyössä havaittu myös pidetyksi ominaisuudeksi.

    Yrittäjälle on kaikkein kalleinta laskuttamaton työ. Tarmo ei auraa, ei siivoa, ei hoida pihoja eikä ihmisiä, mutta se kerää helpolla tavalla talteen kentällä tehdyt työt ja varmistaa osaltaan, että kaikki laskutettavaksi haluttu tulee laskutetuksi. Asiakkailta kerätyn palautteen mukaan Tarmoon siirtyneillä yrityksillä keikkalaskutus on kasvanut keskimäärin 10-40 %.

    Isännöitsijänä seuraat omien taloyhtiöiden hoitoa suoraan Tarmosta. Taloyhtiöiden huoltokirjat.

    Ominaisuudet

    Sopimustyöt toistuvien työtilausten kautta, suunnitelmat kiinteistökohtaisesti, aluekohtaiset esim. aurauslenkit.

    Työtilaukset automaattisesti asiakkaan huoltokirjaan.

    Työtilaukset toisista järjestelmistä esim. Avaa.io, Hausvise ja Tampuuri.

    Mittareiden luenta yhden kirjauksen periaatteella puhelimen tai tabletin kautta Tarmoon.

    Työajan seuranta, kaikki työntekijöiden tunnit työtilauksilta Tarmoon ja laskutukseen ja työajan seurantaan.

    Tarmo mobiili - yksinkertainen tapa kuitata tunnit ja työt puhelimella suoraan asiakkaan luona.

    Procountor + Tarmo

    Tarmo ja Procountor ohjelmistojen välille on toteutettu rajapinta API-teknologialla. Integraatiossa siirretään myyntilaskuja Tarmosta Procountoriin API-rajapintaa pitkin.

    Tarmo ohjelmiston työtilauksilta pystytään siirtämään Procountoriin API-rajapinnan kautta mm. asiakastiedot, laskutettavat tuotteet, laskutustapa (posti, email, elasku), asiakkaan laskutustiedot. Uudet asiakkaat ja tuotteet päivittyvät siirron yhteydessä.

    Valmis laskutettava aineisto löytyy Procountorista ja sitä voidaan muokata ennen lopullista lähettämistä.

    Tarmo -asiakkaille integraation käyttöönotto on helppoa. Tarmon henkilökunta tekee Procountorista saatavan asiakas- ja tuotelistauksen perusteella asiakkaiden päivitykset Tarmoon, avaa rajapinnan ja liikennöinti voi alkaa. Jos asiakkaita ei ole Procountorissa, siirtyvät ne Tarmosta sinne laskun siirron yhteydessä.

    Hinnoittelu

    Alkaen 50 €/kk sis. 1 käyttäjän

    Tutustu Tarmon tarkempaan hinnastoon täällä. Hintaan ei sisälly Procountorin API-maksua. Procountor-APIn hintaan voit tutustua täällä.

    Integraatio

    Integraatio tarkoittaa, että ohjelmisto on yhdistettävissä Procountoriin tietojen siirtämiseksi. Ratkaisuissa, joissa on integraatio-merkintä, integraatio on toteutettu modernilla API-rajapinnalla, joka mahdollistaa ohjelmistojen välisen keskustelun reaaliaikaisesti.

    Tarmo

    Toimiala:

    Kiinteistöala, Rakentaminen ja asennustyöt


    Ratkaisualue:

    Toiminnanohjaus


    Toimittaja:

    Avaa Solutions


    Kumppanin tuki
    Oletko jo Tarmon käyttäjä?

    Palvelun saat käyttöösi olemalla yhteydessä Tarmoon.

    Procountor-APIn käyttöönoton ohjeet löydät täältä.

    Hinta:

    Alkaen 50 €/kk sis. 1 käyttäjän

    Tutustu Tarmon tarkempaan hinnastoon täällä. Hintaan ei sisälly Procountorin API-maksua. Procountor-APIn hintaan voit tutustua täällä.

    Jätä yhteydenottopyyntö

    Haluan yhteydenoton:*

    Search