Yksinyrittäjien maksuperusteinen kirjanpito on edistynyt hitaasti

Yksinyrittäjien maksuperusteinen kirjanpito on edistynyt hitaasti

Maksuperusteisen kirjanpidon tarjoaminen on ollut tähän saakka kannattamatonta tilitoimistoille

Pienten yritysten, joiden liikevaihto jää alle puolen miljoonan, on ollut mahdollista tehdä kirjanpitonsa maksuperusteisesti 1.1.2017 lähtien. Tavoitteena on ollut yrityksen maksuvalmiuden parantaminen, koska laskujen maksuajat ovat yritysten välisessä laskutuksessa pidentyneet, mikä hankaloittaa monen yksinyrittäjän liiketoimintaa. Maksuperusteisuus ei kuitenkaan ole yleistynyt, vaan edelleen yksinyrittäjät ovat painineet sen ongelman kanssa, että verottaja odottaa verotilityksiä, vaikkei yrittäjä vielä ole saanut tililleen maksua myymästään tuotteesta tai palvelusta.

Muutos oli yksinyrittäjien kannalta merkittävä. Miksi maksuperusteista kirjanpitoa ei ole tähän mennessä hyödynnetty laajasti yksinyrittäjien kentässä, vaan saman painin maksuvalmiuden kanssa on annettu jatkua?

”Uudistuksen jälkeen odotin, että maksuperusteisuus muuttaisi koko kirjanpidon kentän ja toisi yksinyrittäjille kaivatun parannuksen maksuvalmiuteen. Mitään ei kuitenkaan tapahtunut. Nyt lanseerattu uusi tuote, Finago Solo, on tehnyt sen, mitä lainsäädännön uudistuksen odotettiin tuovan tulleessaan pari vuotta sitten voimaan astuessaan”, sanoo tilitoimistoyrittäjä Reijo Nissinen.

Maaliskuussa markkinoille tullut Finago Solo mahdollistaa tilitoimistolle järkevän palvelumallin, jota tarjota yksinyrittäjille. Useiden pienten yritysten kirjanpidon tekeminen kuukausittain on ollut tilitoimistoille työlästä ja kannattamatonta. Sooloyrittäjä kun on saattanut tuoda kenkälaatikollisen kuitteja kerran kuussa tilitoimistoonsa, ja kirjanpitäjän tehtävänä on ollut käydä kasa läpi ja tallentaa kaikki kirjanpitoon. On helppo ymmärtää, etteivät tilitoimistot ole halunneet tarjota katteetonta, työtunteja runsaasti vaativaa palvelua yksinyrittäjille.

Finago Solossa toimintamalli on erilainen kuin markkinoiden tähänastiset ratkaisut. Sooloyrittäjä ei jää yksin kirjanpidon kiemuroidensa kanssa, koska robotti ei tee kirjanpitoa, vaan ohjelmisto auttaa sooloyrittäjää toimittamaan kaiken tarvittavan oikeassa muodossa taloushallinnon ammattilaiselle. Palvelun hinnoittelu ja sisältö on helppo sopia yrittäjän kanssa, jonka ei enää tarvitse arvailla, kuinka paljon hänen kirjanpitonsa kuukausittain maksaa.

”Finago Sololla on erinomaiset mahdollisuudet mullistaa kirjanpidon ja koko taloushallinnon tekeminen yksinyrittäjien osalta. Uskon, että lainsäädännön hyvää tavoitellut uudistus, joka sallii maksuperusteisen kirjanpidon soveltamisen aiempaa laajemmin, lähtee vihdoin lentoon. Tällä on toivottavasti pitkälle ulottuvat vaikutukset koko Suomen talouteen, ovathan yksinyrittäjät maamme kasvun moottoreita”, sanoo Accountor Finagon strategiajohtaja Kyösti Järnefelt.

Lisätietoja Finago Solo -ohjelmistosta: https://finago.com/fi/taloushallinto/laskutusohjelma-pienyritykselle-verkossa/

Lisätietoja: Chief Strategy Officer Kyösti Järnefelt, Accountor Finago Oy

[email protected], p. 040 517 0026