Tilitoimisto Eliko Oy

Olemme iloinen ja innovatiivinen tilitoimisto, jonka tavoitteena on vilpitön halu auttaa asiakkaitamme menestymään.

 

Eliko hoitaa ammattitaidolla niin kirjanpidon, palkanlaskennan kuin tilinpäätöksetkin, unohtamatta veroilmoituksia. Maksuliikenne sujuu tilitoimiston kautta vaivattomasti, laskutusta ja perintää myöten. Meidän puoleen voit aina kääntyä, painoi mieltäsi iso tai pieni kysymys. Asiakkaamme sanoin: ”Kirjanpitolatinaa suomeksi – harvinaista ja ilahduttavaa”.

Elikon asiakkaana saat käyttöösi oman nimetyn kirjanpitäjän sekä koko henkilöstömme ammattitaidon ja tuen. Yhteistyökumppanina olemme arvostettuja niin luotettavuutemme kuin korkeatasoisen osaamisemme puolesta. Toimintamme perustuu suunnitelmalliseen laatupolitiikkaan, mikä tarkoittaa yhdessä sovittujen toimintatapojen jatkuvaa kehittämistä ja ennen kaikkea niiden toteuttamista.

Vuonna 1991 perustettu Eliko on nähnyt paljon aina lamasta koronapandemiaan. Matkan varrella Eliko on ollut auttamassa yrityksiä takaisin jaloilleen tai hallitusti ja siististi alas, kasvamaan, kehittymään sekä menestymään. Meillä on erityisosaamista asiantuntijaorganisaatioihin, yhdistyksiin ja säätiöihin.

Laita kerralla taloushallinnon palvelut ajan tasalle, äläkä tuhlaa enää aikaasi työhön, jonka tilitoimistosi kuuluisi tehdä.

Lue lisää osoitteessa www.eliko.fi.

Tilitoimiston erityisosaaminen

Palvelukielet

  • Suomi

Yhtiökoko

  • Keskikokoiset
  • Pienet
  • Mikrot

Yhtiömuodot

  • Yksityinen osakeyhtiö
  • Osuuskunta
  • Kommandiittiyhtiö
  • Avoin yhtiö
  • Toiminimi
  • Järjestöt ja yhdistykset

Toimiala

  • Informaatio ja viestintä
  • Julkinen hallinto
  • Kansainvälisten organisaatioiden ja toimielinten toiminta
  • Kiinteistöalan toiminta
  • Kuljetusliike­toiminta
  • Majoitus- ja ravitsemistoiminta
  • Palveluliiketoiminta
  • Rahoitus- ja vakuutustoiminta
  • Rakentaminen
  • Teollisuus
  • Terveys- ja sosiaalipalvelut

Palvelutarjonta

  • ALV-laskelmat, ilmoitukset verottajalle ja tilinpäätökset
  • Henkilöstöhallinnon palvelut
  • Konserneihin liittyvät palvelut
  • Lakisääteinen kirjanpito
  • Liiketoiminnan kehittämispalvelut (esim. verosuunnittelu)
  • Maksatuspalvelut
  • Myyntilaskuihin liittyvät palvelut
  • Ostolaskuihin liittyvät palvelut
  • Palkkahallinnon palvelut
  • Sisäinen laskenta
  • Talouskonsultointi (esim. tunnuslukujen tulkitseminen, budjetointi ja ennusteet)
  • Talouspäällikköpalvelut
  • Ulkoinen laskenta
  • Ulkomaankauppa ja siihen liittyvä konsultointi
  • Yrityksen elinkaarenhallinta (esim. yrityksen perustamispalvelut)
Yhteystiedot

Eliko Oy
Teollisuuskatu 33
00510 Helsinki

Yhteyshenkilö: Elina Witt
Sähköposti: elina.witt@eliko.fi
Puhelin: +358 400 485 969

Yhteydenotto­pyyntö tili­toimistoon

Toivon yhteydenottoa*: