Accountor laajentaa kahdella strategisella yritysostolla taloushallinnon palveluita ja vahvistaa asemaansa alan digitalisoinnin edelläkävijänä

Accountor on ostanut verkkolaskuyhtiö Apix Messaging Oy:n koko osakekannan ja 25 prosenttia laskurahoitusyhtiö Puro Finance Oy:stä.

”Nämä ovat meille strategisesti tärkeitä hankintoja. Asiakkaamme saavat selvästi enemmän palveluita ja yritysostot tuovat vahvan kilpailuaseman digitalisoinnin edelläkävijänä. Accountor haluaa olla alan kärkiyhtiö sekä digitalisoinnissa että laajan arvoketjun tarjoamisessa”, sanoo toimitusjohtaja Niklas Sonkin.

Talous- ja HR-hallinnon palveluihin ja ohjelmistoihin keskittynyt Accountor osti laskujen välityspalvelu Apix Messaging Oy:n koko osakekannan ja 25 prosenttia laskurahoitukseen keskittyvästä Puro Finance Oy:sta.

Apixin ostolla Accountor tähtää asiakasmäärältään Suomen suurimmaksi laskujen välityspalveluiden tarjoajaksi.

Apixin hankinta kasvattaa asiakaskuntaa huomattavasti, kun palvelut yltävät nyt myös muidenkin kuin Accountorin omien ohjelmistoalustojen asiakkaisiin.

”Hankinnan myötä pystymme tarjoamaan laajemmat palvelut entistä suuremmalle joukolle asiakkaita”, sanoo Sonkin.

Valtiohallinnon alv-lainsäädäntö on muuttumassa tulevaisuudessa. Verohallinto kaavailee arvonlisäveroilmoituksen uudistamista niin, että siitä tulee tositekohtainen. Apixin avulla Accountor voi vastata muutoksen vaatimuksiin edelläkävijänä. Accountorin toteutus tulee mahdollistamaan transaktionaalisen alvin raportoinnin verohallinnolle suoraan sähköisestä laskusta kaikenkokoisille yrityksille.

Digitalisointi, tekoäly ja robotiikka kaatavat raja-aitoja

Puro Finance tarjoaa laskurahoituspalveluita yrityksille. Sen teknologia- ja palvelualusta on liitetty osaksi Accountorin ohjelmistoja. Tämä tuo Accountorin asiakkaille helppokäyttöisen rahoitusvaihtoehdon.

Pankit ovat perinteisesti hallinneet rahoitusta, mutta uusia joustavia, helppokäyttöisiä ja kustannustehokkaita keinoja hallita kassavirtoja on tuotu yritysten valikoimaan. Niistä Puron laskurahoitus on erinomainen esimerkki helpottamaan myös pieniä ja lyhytaikaisia rahoitustarpeita.

Apixin ja Puro Finance -hankintojen avulla Accountor vahvistaa asemaansa myös muissa Pohjoismaissa. Accountor palvelee yrityksiä kaiken kaikkiaan seitsemässä maassa.

Lisätiedot:

Toimitusjohtaja Niklas Sonkin, p. 044 410 3570, [email protected]   

Accountor on talous- ja henkilöstöhallinnon ohjelmistoratkaisuihin sekä ulkoistuspalveluihin erikoistunut konserni, jonka palveluksessa on yli 2450 ammattilaista 7 maassa. Yhtiön toiminta-ajatuksena on auttaa asiakkaitaan hyödyntämään modernin teknologian ja digitalisoinnin tarjoamia mahdollisuuksia jokapäiväisessä tekemisessään. Yhtiön pääkonttori on Espoossa. Suomen lisäksi yhtiö toimii Ruotsissa, Norjassa, Tanskassa, Hollannissa, Venäjällä ja Ukrainassa. Accountor-konsernin liikevaihto vuonna 2019 oli 245 M€.

www.accountor.com