Accountor Finago kouluttanut jo lähes 1000 tulevaisuuden kirjanpitäjää

Taloushallinnon ja kirjanpidon ala on merkittävässä murroksessa. Alan muutosvauhti on ollut viimeiset vuodet kiihtymään päin, kun digitalisaatio iskee alaan lujaa. Automaatioiden hyödyntäminen alkaa olla jokapäiväistä kirjanpitäjän työssä, mutta alalle on hankala löytää osaava työvoimaa, tilitoimistoista kerrotaan.

Accountor Finago sähköisen taloushallinnon ohjelmistotalona vastasi alan rekrytointihaasteisiin. Viime keväänä startannut Sähköisen taloushallinnon akatemia on koulutuskokonaisuus, jossa koulutetaan kirjanpitäjiä hyödyntämään reaaliaikaista Accountor Finagon Procountor-ohjelmistoa automaatioineen tehokkaasti sekä opetellaan tulevaisuuden kirjanpitäjälle välttämättömiä talouden neuvonantajan taitoja.

-Sähköisen taloushallinnon akatemia on suunniteltu asiakkailta saamamme palautteen pohjalta. Tilitoimistoista puuttuu osaavaa työvoimaa alan digitalisoituessa vauhdilla, sanoo Consulting Manager Jaana Eronen Accountor Finagolta.

Sähköisen taloushallinnon akatemia on saanut kirjanpitäjien keskuudessa hyvän vastaanoton.

-Kiinnostus Akatemiaa kohtaan jopa hämmästytti meidät, vaikka olimmekin ennakoineet tämän tyyppisen koulutuksen tarpeellisuuden, Jaana Eronen kertoo.

Viime keväänä startanneeseen ensimmäiseen Akatemiaan oli tulijoita niin paljon, että päätös toisesta, samasisältöisestä Akatemiasta kevään aikana tehtiin Accountor Finagolla nopeasti. Myös kolmanteen, juuri päättyneeseen Akatemiaan riitti osallistujia reilusti yli 400:n.

-Tähän mennessä olemme kouluttaneet lähes 1000 tulevaisuuden advisor-kirjanpitäjää, kuten me heitä kutsumme. Advisor-taidot yritysten talouden sparraajina ja lukujen kääntäjinä konkreettiseen bisnestekemiseen luovat tilitoimistoihin kilpailuetua ja auttavat alaa eteenpäin, Jaana Eronen kertoo.

Sähköisen taloushallinnon akatemia huipentuu kahteen testiin, joissa mitataan Procountor-ohjelmiston käyttötaitoa ja advisor-osaamista. Testin läpäisseet saavat suorituksestaan stipendin. Akatemia järjestetään jatkossa kahdesti vuodessa, keväisin ja syksyisin.

Tänään, 10.11., vietetään kansainvälistä kirjanpidon päivää. Lisätiedot: finago.com/akatemia/